Puolustuksekseni totean, että kieltäydyn hämärtymästä kaikesta kaupallisesta pörinästä, joka on täysin vallannut tämän festivaalin.

On aikoja, jolloin leikin mielelläni Roopea, erityisesti joulukoristeiden osalta. Kun muutama vuosikymmen sitten tulin Portugaliin, yksi asia, joka oli mielestäni tähän aikaan vuodesta kaikkein houkuttelevin, oli se, että kaupat alkoivat esitellä joulua nenän edessä vasta noin viikkoa ennen ja että katukoristeet - jos niitä ylipäätään oli - ilmestyivät vasta suunnilleen samaan aikaan. Täytyy myöntää, että tämä kaikki sopi yhteen omien lapsuudenkokemusteni kanssa: meillä oli tapana kiinnittää koristeet kotona jouluaattona, kun radiosta kuului Kingsin laulujumalanpalvelus (tai suorana lähetyksenä, jos avasimme ikkunan). Kaikki tämä on tietysti muuttunut, ja nyt sen sijaan, että joulu olisi lempeää aikaa, joka liittyy rauhaan, harmoniaan ja vuodenaikojen hitaaseen vaihtumiseen, se on luottokortin maksimikäyttöä ja roskaista musiikkia vilkkuvien valojen keskellä.

Paitsi jos pysyt kotona, kunnes kaikki hölynpöly on ohi. Kun kimalteet ja glitterit alkavat rumentaa kaupungin keskustaa, pysyttelen mieluummin poissa. Ei ole mitään järkeä häiritä vaivalla saavutettua sisäistä rauhaa menemällä kaduille, jotka ovat täynnä törkeitä symboleja, joiden tarkoituksena on vain saada sinut käyttämään enemmän rahaa. Se ja Little Drummer Boy -laulun kuuleminen loopissa. Riittää, että näkee tuollaisen, ja siitä tulee heti Grinch. Sinun on ennakoitava kaikki kausiluonteiset ostokset ja tehtävä ne ennen kuin valot sytytetään, sillä kaikki, mitä tuon synkän päivän jälkeen on tehtävä, onnistuu vain korvatulppien ja pimeiden silmälasien avulla. Kannatan hienovaraisia ja tyylikkäitä koristeita kotona, mutta älä edes harkitse koristeita talon ulkopuolelle. Muutama kynttilä, viherkasvi ja vähän glitteriä ympäri taloa voi olla ihastuttavaa, kunhan se on hillittyä eikä liioiteltua.

Ruoka

Sitten on vielä ruoka ja juoma. Minä rakastan jouluherkkujen painon alla huokuvaa pöytää, jonka ympärillä istuu joukko ihmisiä, joiden silmät loistavat odotuksesta. Minun on kuitenkin vaikea sopeutua portugalilaiseen perinteiseen jouluaaton ateriaan, consoada de Nataliin. Se on loppujen lopuksi vuoden tärkein perheateria, ja sen luulisi olevan ikimuistoinen. Itse asiassa se on yleensä mieleenpainuva, mutta ei ehkä sillä tavalla kuin oli tarkoitus. Bacalhaun valmistamiseen on kuulemma 365 eri tapaa, joista monet ovat kulinaarisia taideteoksia. Miksi, oi miksi, jouluksi valitaan kaikkein mauttomin ja rehellisesti sanottuna vähiten ruokahalua herättävä tapa valmistaa se? Olen kyllä kuullut kaikki ylistyslaulut, joissa ylistetään hellästi kiehautetun turskan kaunista yksinkertaisuutta, kun sitä tilkitään laadukkaalla oliiviöljyllä, mutta loppujen lopuksi se on vain keitettyä kalaa - ja keitetty kala on yksinkertaisesti tylsää.

Sitten on vielä kasvikset. Keitettyä kaalia ja keitettyjä perunoita keitetyn kalan kanssa. Eikä mikä tahansa keitetty kaali. Aikoinaan äitini aloitti joulupuurojen tekemisen jo syksyllä, kun puut vielä värjäytyivät. Epäilen, että tätä perinnettä pidetään Portugalissa kieroutuneella tavalla elossa, koska ihmiset alkavat keittää viatonta jouluruokaa samoihin aikoihin ja varmistavat, että kerran hienosta couve penca -kaalista tulee todellista mössöä - sellaista mössöä, jota voisi vuokrata scifi-elokuvia tekeville elokuvastudioille.


Seuraavaksi nautin rabanadoista, vaikka aletreia ja bolo rei saavat minut kyllästymään. Voitte varmaan kuvitella, miten ilahduttavaa on, että olen mukana consoada de Natalissa, vai mitä? Edesmennyt sograni, siunattu olkoon hän, tiesi nämä luonteenpiirteet tässä omituisessa ulkomaalaisessa, jonka hänen tyttärensä oli nainut, ja hän teki parhaansa kompensoidakseen niitä. Olin esimerkiksi ainoa pöydässä, jolle annettiin paistettua bacalhaua (josta pidän kovasti), vaikka hän antoikin minulle noin puolitoista kiloa sitä, kaikki kasassa lautaseni edessä. Sitten hän vahti aterian aikana kotkasilmin, että söin ja myös nautin siitä. Opettelin selviytymiskeinoja, joita vahvisti tieto siitä, että appivanhempani huolehtivat minusta kausiluonteisella myötätunnolla - ja että heidän spartalainen käsityksensä joulukoristeista sai omani näyttämään selvästi liialliselta.


Bacalhaun tragedia muuttuu iloksi seuraavana päivänä, kun sitä tarjoillaan roupa velhana, eräänlaisena kalaversiona bubble and squeakista. Sitä kannattaa melkein odottaa. Melkein. Ja minun on myönnettävä, että tuga-perheeni on suhtautunut erittäin hyvin kotitekoisiin jauhelihapiirakoihini, joten sekin on juhlimisen arvoista. Nostan jopa lasin sille - mutta en hetkeäkään ennen oikeaa aikaa ja oikea aika on joulu ja joulu alkaa 24. joulukuuta eikä yhtään aikaisemmin.

Bah! Humbug!

Author

Fitch is a retired teacher trainer and academic writer who has lived in northern Portugal for over 30 years. Author of 'Rice & Chips', irreverent glimpses into Portugal, and other books.

Fitch O'Connell